Olipa kerran 60-luvun lopulla pienen pieni yliopisto, joka syntyi Viipuriin suunnitellun yliopiston raunioille. Yliopisto ei ollut yksin, korkeakoulukentälle oli syntynyt monta ensiaskeleitaan ottavaa pientä toimijaa. Vuosien saatossa yliopisto kehittyi läheisen teollisuuden huomassa ja alkoi vähitellen haistella tulevaisuuden tuulia. 20 vuotta sitten se päätti opetella (toki sitä oli se kutkuttanut jo aiemmin) Karjalassa aikoinaan kuiskitun kauppatieteiden tutkimuksen ja opetuksen.
Pienellä yliopistolla oli ja on edelleen samat haasteet. Miten leikitään isompien korkeakoulujen kanssa samalla hiekkalaatikolla. Vakavasti otettava tiede, laadukkaat valmistuneet ja imago olivat sen mielessä. Mielessä ne olivat pitkään, mutta esille ne kaivettiin tosissaan vasta yliopistolain uudistuksen jälkeen. Yliopistojen rahoitusmalli, oikeastaan korkeakoulujen rahoitusmalli ja maan hallinnon harrastama aluepolitiikka iskivät avolävärillä ihan tosissaan suoraan poskille.
Pieni yliopisto mietti hetken ja päätti ryhtyä toimiin. Osa toimista on ollut tehokkaampia kuin toiset. Osa myös vakavammin otettavia kuin toiset. Tutkimuksen määrää on tosissaan lisätty, yliopistolla on strategia, jonka mukaan Suomen parhaita ollaan viimeistään 2013 ja värit, pelit ja rensselit on uusittu. Pastellivärien keskeltä on noussut myös projekteja, joissa voi nähdä toivon pilkahduksia maailmaa eteenpäin vievistä - kyllä, nyt tulee tämän aikakauden pahiten väärinkäytetty kirosana - innovaatioista.
Pienellä yliopistolla on tosin vielä myös opittavaa. Vaikka hiekkalaatikon nurkasta huutelisi kuinka kovaa uusista kivoista leluista ja leikeistä, ei ääni kanna ilman tuloksia. Hiekkalaatikolla on monen muun mielestä paljon kiinnostavampia nurkkia, vaikka Lappeenranta onkin välillä pilkahdellut tilastoissa tax-freen suhteen ykkösenä, ja tänne on muodostunut jonkinasteinen suomenkielisen raskaamman rock-musiikin pyhättö. Brändin luomiseen vaaditaan muutakin kuin äänentoisto. Etenkin silloin, kun kaupungin rajoilla ihan oikeasti liikkuu susia ja karhuja. Aaltoilu on paljon helpompaa meren ääressä. Sen takia kannattaakin katsoa välillä niin omiin jalkoihinsa kuin ympärilleen. Välillä kannattaa unohtaa se oma hiekkalaatikko ja alkaa etsiä leikkikavereita naapuripuistosta. Tai kauempaa. Tässä pienellä yliopistolla on ollut kiitettävää rohkeutta viime vuosina.
Pieni yliopisto on onnistunut monta kertaa hienosti ajoittamaan äänenkäyttönsä. Täytyy kuitenkin muistaa, että huutelu tuloksista ennen kuin ne ovat valmiita on suurinpiirtein yhtä järkevää kuin vieraisiin pöytiin huutelu. Turpaanhan siinä tulee. Substanssi ennen ääntä ja ääni oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Aluepolitiikasta voi olla montaa mieltä, mutta on jossain määrin käsittämätöntä sotkea se korkeakoulupolitiikkaan. Toki jokainen kolkka tässä maassa tarvitsee tiettyä osaamista, mutta jokaisen ei kannata leikkiä samoja leikkejä ja tapella samoista leluista. Rahoitus ohjaa yliopistojen toimintaa, muttei sitä miten saadut taalerit käytetään.
Toki niiden taalerien jakoperusteista voi olla montaa mieltä. Pääoman keskittäminen luo ikävä kyllä yleensä vain laiskuutta ja hallinnon raskautta. Kuka on hiekkalaatikolla se paras omalla alallaan, ihan oikeasti?
Propellihattu päähän, laskin toiseen käteen ja Roope Ankka toiseen. Kyllä se siitä.
-Hanna
