Ahtaita aikoja

Hallitusneuvottelut ovat viimein paketissa. Ehdottomasti paras asia koko hallituksenmuodostusprosessissa on se, että se päättyi lopultakin. Opiskelijat saivat neuvotteluissa vähän samanlaisen voiton kuin Kokoomus itse vaaleissa. Opintotuki sidottiin indeksiin, mutta minkälaisilla kaupanpäällisillä!

Ensiksi, indeksiin sitomista toivottiin 1.1.2012, nyt se tulee 1.9.2014. Tasokorotuksesta ennen indeksiin sitomista lienee turha haaveilla. Opintorahan reaaliarvo ehtii siis laskea vielä reilut kolme vuotta ennen kuin reaaliarvolle saadaan edes jonkinlainen ankkuri.

Toiseksi, kulutusta ryhdytään verottamaan entistä ankarammin. Liikennepolttoaineiden veronkorotukset siirtyvät todennäköisesti suoraan lippujen hintoihin, mikä kirpaisee opiskelijoita varsin kipeästi. Kun tähän yhdistetään VR:n hinnoittelu-uudistus (jolla ei kylläkään ole yhteyttä hallituksen muodostamiseen), tulee opiskelijoiden matkustamisesta entistä tuskaisempaa. Energiaverokorotukset näkyvät yleensä myös sähkön ja lämmön hinnassa, tuotantomuodosta jonkin verran riippuen, ja tämä taas tuntuu opiskelijan asumismenoissa.

Kolmanneksi, korkeakouluilta (ja myös alemmilta koulutusasteilta) leikataan oikein suurilla saksilla. Todennäköisesti leikkauksia ja korkeakouluverkoston karsimista jatketaan väistyvän hallituksen lanseeraamalla tavalla, eli annetaan kurjien kurjistua, jotta lakkautuspäätökset ovat poliittisesti helpompia. Tällöin karsinta kohdistuu automaattisesti vain ja ainoastaan kasvukeskusten ulkopuolelle. Tehtävänjaon selkiyttäminen tarkoittaa melko suurella todennäköisyydellä jatkossakin sitä, että Kehä III:n sisäpuolella opetetaan ja tutkitaan kaikkea ja muualla kukoistavat vain ne yksiköt, jotka ovat pk-seudun kilpailijaansa huomattavasti parempia.

Neljänneksi, kunnilta leikataan myös todella paljon. Tämä näkyy väistämättä kuntien palveluissa, myös niissä vähäisissä korkeakouluopiskelijoille suunnatuissa. Kenties myös kuntien kyky olla mukana korkeakoulujen hankkeissa heikkenee.

Jonkin verran korkeakouluverkoston kehittämistä helpottanee se, että amk:iden asema muuttuu yliopistoja vastaavaksi, eikä kunnallispolitiikalla ole enää niin suurta painoarvoa amk:iden hallinnossa. Duaalimalliin ei sen sijaan koskettane, eli vallitseva koulutuspoliittinen tuuliajo saa jatkua.

Pieni valonpilkahdus on myös se, että kandidaatin tutkinnosta ei ryhdytä rakentamaan väkisin mitään perustutkintoa. "Maisterin tutkinto säilytetään yliopistojen perustutkintona." on melko jämäkkä kirjaus tästä asiasta.

Elinkeinoelämän kehittämisestä on saatu aikaan hienoja linjauksia. Nämä ovat meidän jäsenistömme kannalta kaikkein tärkeimpi asioita. Vientiyritysten menestys on vahvin tae diplomi-insinöörien ja kauppatieteen maisterien kysynnästä työmarkkinoilla. Toivottavasti Suomeen onnistutaan synnyttämään vahvaa, uutta liiketoimintaa ja rakenteita, joiden avulla vähennetään viennin riippuvuutta yhdestä toimialasta tai teknologiasta.

Lopuksi on vielä todettava kaiken kurjuuden odotuksen keskellä, että aluksi esittämäni vertaus opintotuen indeksiin sitomisesta ja Kataisen vaalivoitosta kuvastaa yleisemminkin ajan henkeä. Viivan alle jää loppujen lopuksi aika harvalle mitään positiivista, kun jaettavana on pelkkää niukkuutta. Joka tapauksessa, pienituloisien, kuten opiskelijoiden, suuntaan en näe tulleen suurtakaan kädenojennusta tässä hallitusohjelmassa, vaikka pienituloisten asialla olevat poliitikot niin nyt kovasti väittävät.

Parempia aikoja odotellen,

Heikki

Hallitusneuvotteluista huolimatta

Suomen vallan eliitti on viimeiset päivät vääntänyt tulevan hallituksen keskeisiä linjoja säätytalolla Helsingissä. Neuvotteluissa opiskelijaliike on ollut huomioitavasti esillä, kiitokset Opintotuki indeksiin -porukalle näin lappeen Rannastakin. Jatkakaa poliitikkojen saunottamista, ehkä se sitominen sieltä vielä tulee.

Mutta opiskelijoiden edunvalvojilla on paikallisesti paljon työtä, joka ei muutu tai ainakaan pitäisi muuttua neuvotteluiden tulosten mukaisesti. YTHS:n vuonna 2010 toteuttaman korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselyn mukaan 20 % opiskelijoista on kiusattu. Tämä on kiusallisen kova luku maan tulevan älymystön parissa.

Jokaisella opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Ennen kuin puhutaan terveydenhuollosta, paikallisesta edunvalvonnasta tai oikeudesta opiskella kahta ylempää korkeakoulututkintoa tai edes opiskelun maksullisuudesta, olisi ehkä aika pysähtyä miettimään, mitä opiskelijat tekevät toisilleen. Korkeakouluissa tapahtuvaan kiusaamiseen on vaikea puuttua ja siitä on vaikea muodostaa käsitystä. Tekevätkö aikuiset ihmiset toisilleen kiusaa puhtaasta ilkeydestä? Onko kysymys kiusaajan tai kiusatun sopeutumattomuudesta vallitseviin sosiaalisiin normeihin? Onko kaiken taustalla yhtäläinen eksyksissä olo? Voiko viimeistään 80- ja 90-luvulla syntyneitä pitää vastuussa vai onko taustalla kahden laman loukussa kasvaneiden ahdistus? Onko toisten huomioimattomuus ja karuus osa suomalaisuutta? Syistä huolimatta koulukiusaamisen jatkaminen korkeakoulun kautta työelämään on tuskin kenenkään tavoite.

Syitä suomalaisten eksymisestä työkyvyttömyyseläkkeeen ja masennuksen viidakkoon voi arvailla. Alle 35-vuotiailla luvut ovat kuitenkin hälyttäviä. Korkeastikoulutettuun yhteiskunnan satsaama raha (opiskelut, opintotuki, asuminen) ovat huomattavia summia, eikä kansantaloudella ole varaa menettää yhtään tuottavaa yksilöä varsinkaan niinkin typerän syyn, kuin henkisen väkivallan takia.

Jotenkin kiusaaminen, niin peruskoulussa kuin korkeammilla koulutuksen asteilla, on päätynyt saamaan suojakseen tabuuden, eikä siitä sopisi ääneen puhua. Ehkä olisi aika päästä tästä eteenpäin ja alkaa arvostaa jokaisen opiskelijan tuomaa panostusta niin yhteistöön kuin tulevaan yhteiskunnan hyvinvointiin. Oli sillä kanssaopiskelijalla sitten minkälainen naamavärkki tahansa. Elokuun lopulla alkavat uudet opiskelijat löytää tiensä kampuksille, ehkä voisimme yrittää taata heille turvallisen opiskelupaikan ja -ympäristön. Välittäminen ei maksa mitään tai ole pienimmänkään ylioppilaskunnan budjetista pois.

Hanna