Tervehdys kaikille minunkin puolestani, olen Esa-Pekka Räsänen ja toimin LTKY:n edustajiston varapuheenjohtajana. Opiskelen tuotantotaloutta ja sivuaineena tietotekniikkaa kuten Villekin. Olen toiminut Kaplaaki ry:ssä sekä osallistunut myös muiden kiltojen isompien tapahtumien toteuttamiseen.
Ennen ensimmäistä edustajiston kokousta ilmoilla oli paljon kysymyksiä liittyen niin edustajiston järjestäytymiseen kuin LTKY:n hallituksen muodostamiseen. Keskustelua käytiin myös siitä missä määrin englannin kieltä tulisi käyttää edustajiston toiminnassa. Ensimmäinen kerta oli luonnollisesti hieman hapuileva eikä aivan virheittä selvitty, mutta kokous saatiin kunnialla päätökseen.
Kokouksessa vakuutuin niin edustajiston kuin hallituksen jäsenten olevan päättäväisiä ja innokkaita ajamaan kaikkien meidän opiskelijoiden yhteistä asiaa. Kampuksellamme on nyt todella energinen ilmapiiri pitkästä aikaa ja kaikilla tuntuu olevan hyvä draivi päällä – Yhteiskampus, SaLUT, LUTES, SIF, Green Campus... Nyt onkin hyvä hetki hiljentyä joulunviettoon ja ladata akut täyteen uutta vuotta varten.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
perjantai 23. joulukuuta 2011
perjantai 2. joulukuuta 2011
Valta vaihtuu
Uusi edustajisto on valittu ylioppilaskunnalle, kuten myös uusi hallitus vuodelle 2012. Tämä tarkoittaa, että myös tämän blogin kirjoittajat vaihtuvat. Tästä lähtien blogia kirjoittavat Ville, Esa-Pekka ja Sanna. Vaikka puheenjohtajisto vaihtuikin uuteen, sukupuolijakauman pysyessä samana, juttujen tason säilyminen/heikentyminen/vahvistuminen tulee kuitenkin nähtäväksi ajan myötä. Muista uudistuksista voitanee mainita blogin ulkoasun uusiutumisen lähemmäksi organisaatiomme yleisilmettä (allekirjoittanut ottaa tästä kunnian itselleen).
Pikainen esittely lienee paikalla. Olen Ville Vesterinen, juuri valittu 25-vuotias LTKY:n edustajiston puheenjohtaja. Opiskelen tuotantotaloutta, sivuaineena tietotekniikka. Kokemusta opiskelija-aktiivina toimimisesta löytyy Kaplaaki ry:stä sekä muutamista hallinnonopiskelijaedustajan tehtävistä sekä edustajistosta kahden vuoden ajalta.
1.varapuheenjohtajana toimii Esa-Pekka Räsänen ja 2.varapuheenjohtajana toimii Sanna Tornivaara. Loppu puheenjohtajisto voinee esitellä itsentä kuten tahtoo omissa blogi-kirjoituksissaan.
Pidetään avauspuheenvuoro lyhyenä ja heitetään pallo Esalle ja Sannalle.
- Ville
Pikainen esittely lienee paikalla. Olen Ville Vesterinen, juuri valittu 25-vuotias LTKY:n edustajiston puheenjohtaja. Opiskelen tuotantotaloutta, sivuaineena tietotekniikka. Kokemusta opiskelija-aktiivina toimimisesta löytyy Kaplaaki ry:stä sekä muutamista hallinnonopiskelijaedustajan tehtävistä sekä edustajistosta kahden vuoden ajalta.
1.varapuheenjohtajana toimii Esa-Pekka Räsänen ja 2.varapuheenjohtajana toimii Sanna Tornivaara. Loppu puheenjohtajisto voinee esitellä itsentä kuten tahtoo omissa blogi-kirjoituksissaan.
Pidetään avauspuheenvuoro lyhyenä ja heitetään pallo Esalle ja Sannalle.
- Ville
perjantai 18. marraskuuta 2011
Puheeni SYL:n liittokokouksessa 18.11.2011
Herra puheenjohtaja, hyvät liittokokousedustajat ja muut paikallaolijat,
Oli liikuttavaa havaita kuinka yhtenevä näkemys liiton puheenjohtajalla on kanssani Suomen ja maailman menosta. Onneksi aion puhua hieman eri näkökulmasta.
Viime huhtikuussa Suomen poliittisella taivaalle kasaantui hyvin harmaita pilviä. Nämä pilvet ovat jo kurittaneet maatamme happosateella, joka tuntee nimen populismi. Helpot argumentit ja tarkoitukselliset vastakkainasettelut ovat tulleet poliittisiin puheenvuoroihin. Ennen kaikkea sinne on pesiytynyt kateudesta käyttövoimansa ammentava ajattelu. Omalle kannattajakunnalle ei tavoitella suurempia etuuksia tai parempaa asemaa, vaan vartioidaan valppaasti sitä, ettei kukaan muu ole liian hyvässä asemassa. Yleinen uskomus tuntuu olevan, että Suomi-neidossa on valtavasti loisia, jotka pois kitkemällä maailma pelastuu automaattisesti.
Odotan kauhulla sitä hetkeä, jolloin nämä valveutuneet vahdit ottavat silmätikuikseen opiskelijat. Silloin uhattuina ovat kaikki ylioppilasliikkeen vaalimat ihanteet maksuttomasta koulutuksesta lähtien. Kuten jo tässäkin salissa on todettu, rahan mahti on jo kiinnostunut kuoppaamaan maksuttomuuden. Kun se liittoutuu suomalaisen kateuden kanssa, on jälki varmasti rumaa.
SYL on kuluvana ja edellisenä vuonna ollut hyvin yhtenäinen ja sisäisesti sopuisa. Uskon ja toivon, että kykenemme vahvistamaan tätä yhtenäisyyttä suojautuaksemme yhteistä uhkaamme vastaan. Tämä vaatii meiltä kaikilta korkeaa moraalia ja älyllistä rehellisyyttä. Me emme saa alistua populismiin, suosion kalasteluun faktojen kustannuksella. Ylioppilasliikkeen täytyy pitää selkä suorana niinäkin aikoina kun poliittiset päättäjät alentuvat juupas-eipäs –väittelyihin niinkin vakavista asioista kuin Euro-alueen talouden tulevaisuudesta.
Me emme tee päätöksiä tai ratkaisuja, joiden hintalapussa on yli 10 numeroa ennen pilkkua. Silti meidän täytyy pitää omatunto puhtaana ja toimia vastuullisesti niillä varoilla, joita keräämme verotusoikeudellamme jäseniltämme suoraan ja saamme välillisesti veronmaksajilta ministeriön jakamana. Ylioppilasliikkeen on myös ohjattava korkeakoulutusjärjestelmän kehitystä suuntaan, jossa järjestelmään sijoitettu veroeuro tuottaa suurimman mahdollisen hyödyn ympäröivälle yhteiskunnalle. Vain tällaisella pyrkimyksellä voimme oikeuttaa omien järjestöjemme olemassaolon nykymuodossaan, ja ennen kaikkea maksuttoman koulutuksen ja toimeentulon turvaavan opintotuen.
Palaan vielä hetkeksi Katri Korolainen-Virkajärven puheeseen. Hän kehotti olemaan hauska ja älykäs. Yleensä en onnistu kummassakaan.
Eilen pohdin illallispöydässä sydäntäni lähellä olevaa maatalouspolitiikkaa. En nimittäin ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että robottilypsy olisi hyvä juttu. Luulen ainakin, että öljy kahvin seassa maistuu pahemmalta kuin maito.
Hyvä liittokokousväki, pidetään selkä suorana ja omatunto puhtaana!
-Heikki
-Heikki
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Mut jos nyt ihan vähän vaan, ei sitä kukaan kuitenkaan huomaa...
Heikki on tässä blogissa aiemmin pohtinut prujaamista ja siihen suhtautumista tekijän statuksesta riippuen. Tähän kuumimpaan opiskeluaikaan, ja ylioppilaskunnan edustajistovaalien alla, on hyvä jatkaa tätä pohdintaa aineettomasta omaisuudesta. Pohditaan asiaa nyt epätasapuolisesti niin sanotusti väärinpäin, eli mitä jos opiskelija ei olekaan se, joka prujaa?
Otetaan täysin hypoteettinen tilanne: Opiskelija X tuottaa kurssin aikana harjoitustyön professorille Nönnönnöö. Professori Nönnönnöö toteaa harjoitustyön ratkaisevan häntä pitkään piinanneen ongelman kurssimateriaalin tuottamisesta, ainakin osittain. Onko professori Nönnönnööllä oikeus käyttää opiskelijan tuottamaa tekstiä suoraan opetusmateriaalissaan, nimeämättä opiskelijaa lähteenä tai tekijänä? Todennäköisesti laillisesti vastaus lähentelee kyllää. Mutta miten moraalin kannalta? Etiikka ja moraalihan ovat opiskelijoiden suhteen yliopistolla aina sopivin väliajoin tapetilla. Miten on opetuksen arvojen laita?
Toisaalta, miten oikeutettua on käyttää kenenkään tuottamaa opiskeluun liittyvää materiaalia lupaa kysymättä? Jos Facebook kaappaa kuvat ja tilit, asiaa itketään kansallisessa mediassa. Jos professori kaappaa ajatusten hedelmät, asiaa kirotaan luentosalin takapenkillä ja muistellaan nelikymppisenä baaritiskillä. Kuinka moni opiskelijoidensa tuotoksia lainannut akateemisesti arvostettu henkilö on kiittänyt tai maininnut asiasta lainaamalleen henkilölle? Jos tällaista nyt on ylipäätänsä koskaan päässyt tapahtumaan.
Asialla on myös huvittava puoli. Mitä hypoteettinen tilanne kertoo Opiskelija X:n ja professori Nönnönnöön ajatusten lentoradoista? Kenen kuupassa raksuttaa ja keneltä löytyy pakaralihaksista akateemista kestoa?
Hypoteeseista oikeaan maailmaan. Edustajistovaalit järjestetään 1-2.11. ja kaikilla ylioppilaskunnan jäsenillä on mahdollisuus käyttää ääntään yhteisten asioiden edistämiseksi. Nyt jos koskaan saa valittaa, itkeä ja huutaa.
-Hanna
Otetaan täysin hypoteettinen tilanne: Opiskelija X tuottaa kurssin aikana harjoitustyön professorille Nönnönnöö. Professori Nönnönnöö toteaa harjoitustyön ratkaisevan häntä pitkään piinanneen ongelman kurssimateriaalin tuottamisesta, ainakin osittain. Onko professori Nönnönnööllä oikeus käyttää opiskelijan tuottamaa tekstiä suoraan opetusmateriaalissaan, nimeämättä opiskelijaa lähteenä tai tekijänä? Todennäköisesti laillisesti vastaus lähentelee kyllää. Mutta miten moraalin kannalta? Etiikka ja moraalihan ovat opiskelijoiden suhteen yliopistolla aina sopivin väliajoin tapetilla. Miten on opetuksen arvojen laita?
Toisaalta, miten oikeutettua on käyttää kenenkään tuottamaa opiskeluun liittyvää materiaalia lupaa kysymättä? Jos Facebook kaappaa kuvat ja tilit, asiaa itketään kansallisessa mediassa. Jos professori kaappaa ajatusten hedelmät, asiaa kirotaan luentosalin takapenkillä ja muistellaan nelikymppisenä baaritiskillä. Kuinka moni opiskelijoidensa tuotoksia lainannut akateemisesti arvostettu henkilö on kiittänyt tai maininnut asiasta lainaamalleen henkilölle? Jos tällaista nyt on ylipäätänsä koskaan päässyt tapahtumaan.
Asialla on myös huvittava puoli. Mitä hypoteettinen tilanne kertoo Opiskelija X:n ja professori Nönnönnöön ajatusten lentoradoista? Kenen kuupassa raksuttaa ja keneltä löytyy pakaralihaksista akateemista kestoa?
Hypoteeseista oikeaan maailmaan. Edustajistovaalit järjestetään 1-2.11. ja kaikilla ylioppilaskunnan jäsenillä on mahdollisuus käyttää ääntään yhteisten asioiden edistämiseksi. Nyt jos koskaan saa valittaa, itkeä ja huutaa.
-Hanna
tiistai 27. syyskuuta 2011
Äiti, tuu ikkunaan!
Olipa kerran 60-luvun lopulla pienen pieni yliopisto, joka syntyi Viipuriin suunnitellun yliopiston raunioille. Yliopisto ei ollut yksin, korkeakoulukentälle oli syntynyt monta ensiaskeleitaan ottavaa pientä toimijaa. Vuosien saatossa yliopisto kehittyi läheisen teollisuuden huomassa ja alkoi vähitellen haistella tulevaisuuden tuulia. 20 vuotta sitten se päätti opetella (toki sitä oli se kutkuttanut jo aiemmin) Karjalassa aikoinaan kuiskitun kauppatieteiden tutkimuksen ja opetuksen.
Pienellä yliopistolla oli ja on edelleen samat haasteet. Miten leikitään isompien korkeakoulujen kanssa samalla hiekkalaatikolla. Vakavasti otettava tiede, laadukkaat valmistuneet ja imago olivat sen mielessä. Mielessä ne olivat pitkään, mutta esille ne kaivettiin tosissaan vasta yliopistolain uudistuksen jälkeen. Yliopistojen rahoitusmalli, oikeastaan korkeakoulujen rahoitusmalli ja maan hallinnon harrastama aluepolitiikka iskivät avolävärillä ihan tosissaan suoraan poskille.
Pieni yliopisto mietti hetken ja päätti ryhtyä toimiin. Osa toimista on ollut tehokkaampia kuin toiset. Osa myös vakavammin otettavia kuin toiset. Tutkimuksen määrää on tosissaan lisätty, yliopistolla on strategia, jonka mukaan Suomen parhaita ollaan viimeistään 2013 ja värit, pelit ja rensselit on uusittu. Pastellivärien keskeltä on noussut myös projekteja, joissa voi nähdä toivon pilkahduksia maailmaa eteenpäin vievistä - kyllä, nyt tulee tämän aikakauden pahiten väärinkäytetty kirosana - innovaatioista.
Pienellä yliopistolla on tosin vielä myös opittavaa. Vaikka hiekkalaatikon nurkasta huutelisi kuinka kovaa uusista kivoista leluista ja leikeistä, ei ääni kanna ilman tuloksia. Hiekkalaatikolla on monen muun mielestä paljon kiinnostavampia nurkkia, vaikka Lappeenranta onkin välillä pilkahdellut tilastoissa tax-freen suhteen ykkösenä, ja tänne on muodostunut jonkinasteinen suomenkielisen raskaamman rock-musiikin pyhättö. Brändin luomiseen vaaditaan muutakin kuin äänentoisto. Etenkin silloin, kun kaupungin rajoilla ihan oikeasti liikkuu susia ja karhuja. Aaltoilu on paljon helpompaa meren ääressä. Sen takia kannattaakin katsoa välillä niin omiin jalkoihinsa kuin ympärilleen. Välillä kannattaa unohtaa se oma hiekkalaatikko ja alkaa etsiä leikkikavereita naapuripuistosta. Tai kauempaa. Tässä pienellä yliopistolla on ollut kiitettävää rohkeutta viime vuosina.
Pieni yliopisto on onnistunut monta kertaa hienosti ajoittamaan äänenkäyttönsä. Täytyy kuitenkin muistaa, että huutelu tuloksista ennen kuin ne ovat valmiita on suurinpiirtein yhtä järkevää kuin vieraisiin pöytiin huutelu. Turpaanhan siinä tulee. Substanssi ennen ääntä ja ääni oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Aluepolitiikasta voi olla montaa mieltä, mutta on jossain määrin käsittämätöntä sotkea se korkeakoulupolitiikkaan. Toki jokainen kolkka tässä maassa tarvitsee tiettyä osaamista, mutta jokaisen ei kannata leikkiä samoja leikkejä ja tapella samoista leluista. Rahoitus ohjaa yliopistojen toimintaa, muttei sitä miten saadut taalerit käytetään.
Toki niiden taalerien jakoperusteista voi olla montaa mieltä. Pääoman keskittäminen luo ikävä kyllä yleensä vain laiskuutta ja hallinnon raskautta. Kuka on hiekkalaatikolla se paras omalla alallaan, ihan oikeasti?
Propellihattu päähän, laskin toiseen käteen ja Roope Ankka toiseen. Kyllä se siitä.
-Hanna
Pienellä yliopistolla oli ja on edelleen samat haasteet. Miten leikitään isompien korkeakoulujen kanssa samalla hiekkalaatikolla. Vakavasti otettava tiede, laadukkaat valmistuneet ja imago olivat sen mielessä. Mielessä ne olivat pitkään, mutta esille ne kaivettiin tosissaan vasta yliopistolain uudistuksen jälkeen. Yliopistojen rahoitusmalli, oikeastaan korkeakoulujen rahoitusmalli ja maan hallinnon harrastama aluepolitiikka iskivät avolävärillä ihan tosissaan suoraan poskille.
Pieni yliopisto mietti hetken ja päätti ryhtyä toimiin. Osa toimista on ollut tehokkaampia kuin toiset. Osa myös vakavammin otettavia kuin toiset. Tutkimuksen määrää on tosissaan lisätty, yliopistolla on strategia, jonka mukaan Suomen parhaita ollaan viimeistään 2013 ja värit, pelit ja rensselit on uusittu. Pastellivärien keskeltä on noussut myös projekteja, joissa voi nähdä toivon pilkahduksia maailmaa eteenpäin vievistä - kyllä, nyt tulee tämän aikakauden pahiten väärinkäytetty kirosana - innovaatioista.
Pienellä yliopistolla on tosin vielä myös opittavaa. Vaikka hiekkalaatikon nurkasta huutelisi kuinka kovaa uusista kivoista leluista ja leikeistä, ei ääni kanna ilman tuloksia. Hiekkalaatikolla on monen muun mielestä paljon kiinnostavampia nurkkia, vaikka Lappeenranta onkin välillä pilkahdellut tilastoissa tax-freen suhteen ykkösenä, ja tänne on muodostunut jonkinasteinen suomenkielisen raskaamman rock-musiikin pyhättö. Brändin luomiseen vaaditaan muutakin kuin äänentoisto. Etenkin silloin, kun kaupungin rajoilla ihan oikeasti liikkuu susia ja karhuja. Aaltoilu on paljon helpompaa meren ääressä. Sen takia kannattaakin katsoa välillä niin omiin jalkoihinsa kuin ympärilleen. Välillä kannattaa unohtaa se oma hiekkalaatikko ja alkaa etsiä leikkikavereita naapuripuistosta. Tai kauempaa. Tässä pienellä yliopistolla on ollut kiitettävää rohkeutta viime vuosina.
Pieni yliopisto on onnistunut monta kertaa hienosti ajoittamaan äänenkäyttönsä. Täytyy kuitenkin muistaa, että huutelu tuloksista ennen kuin ne ovat valmiita on suurinpiirtein yhtä järkevää kuin vieraisiin pöytiin huutelu. Turpaanhan siinä tulee. Substanssi ennen ääntä ja ääni oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Aluepolitiikasta voi olla montaa mieltä, mutta on jossain määrin käsittämätöntä sotkea se korkeakoulupolitiikkaan. Toki jokainen kolkka tässä maassa tarvitsee tiettyä osaamista, mutta jokaisen ei kannata leikkiä samoja leikkejä ja tapella samoista leluista. Rahoitus ohjaa yliopistojen toimintaa, muttei sitä miten saadut taalerit käytetään.
Toki niiden taalerien jakoperusteista voi olla montaa mieltä. Pääoman keskittäminen luo ikävä kyllä yleensä vain laiskuutta ja hallinnon raskautta. Kuka on hiekkalaatikolla se paras omalla alallaan, ihan oikeasti?
Propellihattu päähän, laskin toiseen käteen ja Roope Ankka toiseen. Kyllä se siitä.
-Hanna
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Prujaamisesta
Tällä kertaa heitän vain lyhyehkön ajatuksen tai pohdintatehtävän.
Oletteko koskaan ajatelleet prujaamisen, virallisemmin plagioinnin syvintä olemusta? Sehän on hyvin jännä juttu. Jos joku opiskelija esittää omanaan jonkun jo joskus jossain muualla muotoileman idean, ajatuksen tai väitteen, on se plagiointia. Se johtaa opintosuorituksen hylkäykseen ja pahimmillaan määräaikaiseen erottamiseen. Jos taas joku asemansa vuoksi arvostettu henkilö tekee saman, saa hän mainetta, kunniaa ja suitsutusta osakseen. Näin siitäkin huolimatta, että yleensä kopiot (myös ideat) ovat vähän huonompia kuin alkuperäiset.
-Heikki
Oletteko koskaan ajatelleet prujaamisen, virallisemmin plagioinnin syvintä olemusta? Sehän on hyvin jännä juttu. Jos joku opiskelija esittää omanaan jonkun jo joskus jossain muualla muotoileman idean, ajatuksen tai väitteen, on se plagiointia. Se johtaa opintosuorituksen hylkäykseen ja pahimmillaan määräaikaiseen erottamiseen. Jos taas joku asemansa vuoksi arvostettu henkilö tekee saman, saa hän mainetta, kunniaa ja suitsutusta osakseen. Näin siitäkin huolimatta, että yleensä kopiot (myös ideat) ovat vähän huonompia kuin alkuperäiset.
-Heikki
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Alkavan lukuvuoden koitoksiin orientoitumista
Edellisestä kirjoituksesta on jo hetki kulunut, mutta selitettäköön se vaikka sillä, että pyrimme määrän sijaan laatuun. Selittämällä voi aina yrittä puhdistaa omatuntoaan. Joka tapauksessa, menkäämme itse asiaan...
Lukuvuoden alku on yllättävän lähellä. Fuksiviikot alkavat kolmen viikon päästä ja luennot pian sen jälkeen. Kalenteri näytti yllättävän täydeltä jo tässä vaiheessa, kun merkkailin syksyn luentoja sinne.
Ylioppilaskunnan vuosi on kalenterivuosi, ei lukuvuosi. Sen takia vuoden tiukin rypistys alkaakin syyskuussa. Loppuvuonna täytyy aina valita seuraavan vuoden toimijoita paikallisesti ja kansallisesti sekä tietenkin määrätä tehtävät heille. Normaalin, syksypainotteisen vuosikierron lisäksi joka vuosi ylioppilaskunta käsittelee joitain suurempia kertaluontoisia asioita. Tämän syksyn suuria asioita ovat tietenkin AMK:n muutto kaikkine järjestelyineen (mm. ylioppilaskunnan muutto) ja yo-kunnan oman linjapaperin päivitys.
Onneksi kesän aikanakin ylioppilaskunnan toimistolla on tehty hyvää taustatyötä edellä mainittujen asioiden suhteen. Syyskuun alusta täydellä teholla käynnistyvän ylioppilaskuntamme organisaation suurin ongelma taitaakin olla tila, tai sen puute. Väliaikaisissa tiloissa toimiminen vaikuttanee väistämättä jonkin verran käytännön elämän sujuvuuteen, toivottavasti kuitenkin mahdollisimman vähän.
Keväällä edustajistossa linjattiin, ettei Aalef-kabinettia nykymuodossaan tarvita ja se poistuu jäsenpalveluiden valikoimasta. Mitään täysin vastaavaa korvaavaa tilaa ei myöskään ylioppilaskunnalle tule. Toki kellarin saunakabinettia voi käyttää pitkälti samoihin tarkoituksiin kuin Aalef-kabinettia. Vaikka päätös on tehty jo ajat sitten, keskustelu tilan tarpeellisuudesta tahi tarpeettomuudesta herää varmasti vasta syksyllä, kun varauskalenterista ei enää kabinettia löydykään. Odotan tulevaa keskustelua mielenkiinnolla. Jo etukäteen haluan muistuttaa, että kabinetti on noin 70 neliömetriä käsittävä tila, eikä minkään tilan ylläpitäminen ole ilmaista, ei edes halpaa.
Toinen, varmasti laajempaa osaamme jäsenkunnasta koskettava uudistus ovat lukujärjestykset. Ainakin allekirjoittaneen lukujärjestykseen tuli muutamia klo 18 asti jatkuvia opetustilaisuuksia. Uskon, että iltaluennot eivät ainakaan kaikissa herätä kovin suurta ihastusta. Toisaalta, jos luennot alkavat vasta kahdelta, niin herätä ei tarvitse ennen puolta päivää... Tässäkin on todettava, että tilojen ylläpitäminen maksaa, ja yliopisto säästää lisäämällä tilojen käyttöastetta. Toivottavasti ne, joille uudenlainen opintojen rytmitys aiheuttaa oikeita ongelmia (esim. lapsen päivähoidon kanssa), ottavat rohkeasti yhteyttä ylioppilaskuntaan. Ongelmille voidaan varmasti tehdä jotain, jos vain toimijamme saavat tiedon ongelmista.
Ikään kuin sokerina pohjalla ovat edustajistovaalit. Varsinaiset äänestyspäivät ovat 1.-2.11. Ehdokasasettelu päättyy tänä vuonna lokakuun 10. klo 15, joten ehdokasrekrytointiin on aikaa kovin vähän. Ruvetkaapa miettimään, kiinnostaako edustajistossa toimiminen, ja jos kiinnostaa, olisiko jokin nykyisistä ryhmistä soveltuva vai perustatteko oman ryhmän.
Aikamoista haipakkaa on siis luvassa syksyllä, kuten aina. Nautiskellaan kuitenkin vielä jonkin aikaa kesästä, vaikka hieman sateleekin.
Heikki
Lukuvuoden alku on yllättävän lähellä. Fuksiviikot alkavat kolmen viikon päästä ja luennot pian sen jälkeen. Kalenteri näytti yllättävän täydeltä jo tässä vaiheessa, kun merkkailin syksyn luentoja sinne.
Ylioppilaskunnan vuosi on kalenterivuosi, ei lukuvuosi. Sen takia vuoden tiukin rypistys alkaakin syyskuussa. Loppuvuonna täytyy aina valita seuraavan vuoden toimijoita paikallisesti ja kansallisesti sekä tietenkin määrätä tehtävät heille. Normaalin, syksypainotteisen vuosikierron lisäksi joka vuosi ylioppilaskunta käsittelee joitain suurempia kertaluontoisia asioita. Tämän syksyn suuria asioita ovat tietenkin AMK:n muutto kaikkine järjestelyineen (mm. ylioppilaskunnan muutto) ja yo-kunnan oman linjapaperin päivitys.
Onneksi kesän aikanakin ylioppilaskunnan toimistolla on tehty hyvää taustatyötä edellä mainittujen asioiden suhteen. Syyskuun alusta täydellä teholla käynnistyvän ylioppilaskuntamme organisaation suurin ongelma taitaakin olla tila, tai sen puute. Väliaikaisissa tiloissa toimiminen vaikuttanee väistämättä jonkin verran käytännön elämän sujuvuuteen, toivottavasti kuitenkin mahdollisimman vähän.
Keväällä edustajistossa linjattiin, ettei Aalef-kabinettia nykymuodossaan tarvita ja se poistuu jäsenpalveluiden valikoimasta. Mitään täysin vastaavaa korvaavaa tilaa ei myöskään ylioppilaskunnalle tule. Toki kellarin saunakabinettia voi käyttää pitkälti samoihin tarkoituksiin kuin Aalef-kabinettia. Vaikka päätös on tehty jo ajat sitten, keskustelu tilan tarpeellisuudesta tahi tarpeettomuudesta herää varmasti vasta syksyllä, kun varauskalenterista ei enää kabinettia löydykään. Odotan tulevaa keskustelua mielenkiinnolla. Jo etukäteen haluan muistuttaa, että kabinetti on noin 70 neliömetriä käsittävä tila, eikä minkään tilan ylläpitäminen ole ilmaista, ei edes halpaa.
Toinen, varmasti laajempaa osaamme jäsenkunnasta koskettava uudistus ovat lukujärjestykset. Ainakin allekirjoittaneen lukujärjestykseen tuli muutamia klo 18 asti jatkuvia opetustilaisuuksia. Uskon, että iltaluennot eivät ainakaan kaikissa herätä kovin suurta ihastusta. Toisaalta, jos luennot alkavat vasta kahdelta, niin herätä ei tarvitse ennen puolta päivää... Tässäkin on todettava, että tilojen ylläpitäminen maksaa, ja yliopisto säästää lisäämällä tilojen käyttöastetta. Toivottavasti ne, joille uudenlainen opintojen rytmitys aiheuttaa oikeita ongelmia (esim. lapsen päivähoidon kanssa), ottavat rohkeasti yhteyttä ylioppilaskuntaan. Ongelmille voidaan varmasti tehdä jotain, jos vain toimijamme saavat tiedon ongelmista.
Ikään kuin sokerina pohjalla ovat edustajistovaalit. Varsinaiset äänestyspäivät ovat 1.-2.11. Ehdokasasettelu päättyy tänä vuonna lokakuun 10. klo 15, joten ehdokasrekrytointiin on aikaa kovin vähän. Ruvetkaapa miettimään, kiinnostaako edustajistossa toimiminen, ja jos kiinnostaa, olisiko jokin nykyisistä ryhmistä soveltuva vai perustatteko oman ryhmän.
Aikamoista haipakkaa on siis luvassa syksyllä, kuten aina. Nautiskellaan kuitenkin vielä jonkin aikaa kesästä, vaikka hieman sateleekin.
Heikki
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Ahtaita aikoja
Hallitusneuvottelut ovat viimein paketissa. Ehdottomasti paras asia koko hallituksenmuodostusprosessissa on se, että se päättyi lopultakin. Opiskelijat saivat neuvotteluissa vähän samanlaisen voiton kuin Kokoomus itse vaaleissa. Opintotuki sidottiin indeksiin, mutta minkälaisilla kaupanpäällisillä!
Ensiksi, indeksiin sitomista toivottiin 1.1.2012, nyt se tulee 1.9.2014. Tasokorotuksesta ennen indeksiin sitomista lienee turha haaveilla. Opintorahan reaaliarvo ehtii siis laskea vielä reilut kolme vuotta ennen kuin reaaliarvolle saadaan edes jonkinlainen ankkuri.
Toiseksi, kulutusta ryhdytään verottamaan entistä ankarammin. Liikennepolttoaineiden veronkorotukset siirtyvät todennäköisesti suoraan lippujen hintoihin, mikä kirpaisee opiskelijoita varsin kipeästi. Kun tähän yhdistetään VR:n hinnoittelu-uudistus (jolla ei kylläkään ole yhteyttä hallituksen muodostamiseen), tulee opiskelijoiden matkustamisesta entistä tuskaisempaa. Energiaverokorotukset näkyvät yleensä myös sähkön ja lämmön hinnassa, tuotantomuodosta jonkin verran riippuen, ja tämä taas tuntuu opiskelijan asumismenoissa.
Kolmanneksi, korkeakouluilta (ja myös alemmilta koulutusasteilta) leikataan oikein suurilla saksilla. Todennäköisesti leikkauksia ja korkeakouluverkoston karsimista jatketaan väistyvän hallituksen lanseeraamalla tavalla, eli annetaan kurjien kurjistua, jotta lakkautuspäätökset ovat poliittisesti helpompia. Tällöin karsinta kohdistuu automaattisesti vain ja ainoastaan kasvukeskusten ulkopuolelle. Tehtävänjaon selkiyttäminen tarkoittaa melko suurella todennäköisyydellä jatkossakin sitä, että Kehä III:n sisäpuolella opetetaan ja tutkitaan kaikkea ja muualla kukoistavat vain ne yksiköt, jotka ovat pk-seudun kilpailijaansa huomattavasti parempia.
Neljänneksi, kunnilta leikataan myös todella paljon. Tämä näkyy väistämättä kuntien palveluissa, myös niissä vähäisissä korkeakouluopiskelijoille suunnatuissa. Kenties myös kuntien kyky olla mukana korkeakoulujen hankkeissa heikkenee.
Jonkin verran korkeakouluverkoston kehittämistä helpottanee se, että amk:iden asema muuttuu yliopistoja vastaavaksi, eikä kunnallispolitiikalla ole enää niin suurta painoarvoa amk:iden hallinnossa. Duaalimalliin ei sen sijaan koskettane, eli vallitseva koulutuspoliittinen tuuliajo saa jatkua.
Pieni valonpilkahdus on myös se, että kandidaatin tutkinnosta ei ryhdytä rakentamaan väkisin mitään perustutkintoa. "Maisterin tutkinto säilytetään yliopistojen perustutkintona." on melko jämäkkä kirjaus tästä asiasta.
Elinkeinoelämän kehittämisestä on saatu aikaan hienoja linjauksia. Nämä ovat meidän jäsenistömme kannalta kaikkein tärkeimpi asioita. Vientiyritysten menestys on vahvin tae diplomi-insinöörien ja kauppatieteen maisterien kysynnästä työmarkkinoilla. Toivottavasti Suomeen onnistutaan synnyttämään vahvaa, uutta liiketoimintaa ja rakenteita, joiden avulla vähennetään viennin riippuvuutta yhdestä toimialasta tai teknologiasta.
Lopuksi on vielä todettava kaiken kurjuuden odotuksen keskellä, että aluksi esittämäni vertaus opintotuen indeksiin sitomisesta ja Kataisen vaalivoitosta kuvastaa yleisemminkin ajan henkeä. Viivan alle jää loppujen lopuksi aika harvalle mitään positiivista, kun jaettavana on pelkkää niukkuutta. Joka tapauksessa, pienituloisien, kuten opiskelijoiden, suuntaan en näe tulleen suurtakaan kädenojennusta tässä hallitusohjelmassa, vaikka pienituloisten asialla olevat poliitikot niin nyt kovasti väittävät.
Parempia aikoja odotellen,
Heikki
Ensiksi, indeksiin sitomista toivottiin 1.1.2012, nyt se tulee 1.9.2014. Tasokorotuksesta ennen indeksiin sitomista lienee turha haaveilla. Opintorahan reaaliarvo ehtii siis laskea vielä reilut kolme vuotta ennen kuin reaaliarvolle saadaan edes jonkinlainen ankkuri.
Toiseksi, kulutusta ryhdytään verottamaan entistä ankarammin. Liikennepolttoaineiden veronkorotukset siirtyvät todennäköisesti suoraan lippujen hintoihin, mikä kirpaisee opiskelijoita varsin kipeästi. Kun tähän yhdistetään VR:n hinnoittelu-uudistus (jolla ei kylläkään ole yhteyttä hallituksen muodostamiseen), tulee opiskelijoiden matkustamisesta entistä tuskaisempaa. Energiaverokorotukset näkyvät yleensä myös sähkön ja lämmön hinnassa, tuotantomuodosta jonkin verran riippuen, ja tämä taas tuntuu opiskelijan asumismenoissa.
Kolmanneksi, korkeakouluilta (ja myös alemmilta koulutusasteilta) leikataan oikein suurilla saksilla. Todennäköisesti leikkauksia ja korkeakouluverkoston karsimista jatketaan väistyvän hallituksen lanseeraamalla tavalla, eli annetaan kurjien kurjistua, jotta lakkautuspäätökset ovat poliittisesti helpompia. Tällöin karsinta kohdistuu automaattisesti vain ja ainoastaan kasvukeskusten ulkopuolelle. Tehtävänjaon selkiyttäminen tarkoittaa melko suurella todennäköisyydellä jatkossakin sitä, että Kehä III:n sisäpuolella opetetaan ja tutkitaan kaikkea ja muualla kukoistavat vain ne yksiköt, jotka ovat pk-seudun kilpailijaansa huomattavasti parempia.
Neljänneksi, kunnilta leikataan myös todella paljon. Tämä näkyy väistämättä kuntien palveluissa, myös niissä vähäisissä korkeakouluopiskelijoille suunnatuissa. Kenties myös kuntien kyky olla mukana korkeakoulujen hankkeissa heikkenee.
Jonkin verran korkeakouluverkoston kehittämistä helpottanee se, että amk:iden asema muuttuu yliopistoja vastaavaksi, eikä kunnallispolitiikalla ole enää niin suurta painoarvoa amk:iden hallinnossa. Duaalimalliin ei sen sijaan koskettane, eli vallitseva koulutuspoliittinen tuuliajo saa jatkua.
Pieni valonpilkahdus on myös se, että kandidaatin tutkinnosta ei ryhdytä rakentamaan väkisin mitään perustutkintoa. "Maisterin tutkinto säilytetään yliopistojen perustutkintona." on melko jämäkkä kirjaus tästä asiasta.
Elinkeinoelämän kehittämisestä on saatu aikaan hienoja linjauksia. Nämä ovat meidän jäsenistömme kannalta kaikkein tärkeimpi asioita. Vientiyritysten menestys on vahvin tae diplomi-insinöörien ja kauppatieteen maisterien kysynnästä työmarkkinoilla. Toivottavasti Suomeen onnistutaan synnyttämään vahvaa, uutta liiketoimintaa ja rakenteita, joiden avulla vähennetään viennin riippuvuutta yhdestä toimialasta tai teknologiasta.
Lopuksi on vielä todettava kaiken kurjuuden odotuksen keskellä, että aluksi esittämäni vertaus opintotuen indeksiin sitomisesta ja Kataisen vaalivoitosta kuvastaa yleisemminkin ajan henkeä. Viivan alle jää loppujen lopuksi aika harvalle mitään positiivista, kun jaettavana on pelkkää niukkuutta. Joka tapauksessa, pienituloisien, kuten opiskelijoiden, suuntaan en näe tulleen suurtakaan kädenojennusta tässä hallitusohjelmassa, vaikka pienituloisten asialla olevat poliitikot niin nyt kovasti väittävät.
Parempia aikoja odotellen,
Heikki
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Hallitusneuvotteluista huolimatta
Suomen vallan eliitti on viimeiset päivät vääntänyt tulevan hallituksen keskeisiä linjoja säätytalolla Helsingissä. Neuvotteluissa opiskelijaliike on ollut huomioitavasti esillä, kiitokset Opintotuki indeksiin -porukalle näin lappeen Rannastakin. Jatkakaa poliitikkojen saunottamista, ehkä se sitominen sieltä vielä tulee.
Mutta opiskelijoiden edunvalvojilla on paikallisesti paljon työtä, joka ei muutu tai ainakaan pitäisi muuttua neuvotteluiden tulosten mukaisesti. YTHS:n vuonna 2010 toteuttaman korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselyn mukaan 20 % opiskelijoista on kiusattu. Tämä on kiusallisen kova luku maan tulevan älymystön parissa.
Jokaisella opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Ennen kuin puhutaan terveydenhuollosta, paikallisesta edunvalvonnasta tai oikeudesta opiskella kahta ylempää korkeakoulututkintoa tai edes opiskelun maksullisuudesta, olisi ehkä aika pysähtyä miettimään, mitä opiskelijat tekevät toisilleen. Korkeakouluissa tapahtuvaan kiusaamiseen on vaikea puuttua ja siitä on vaikea muodostaa käsitystä. Tekevätkö aikuiset ihmiset toisilleen kiusaa puhtaasta ilkeydestä? Onko kysymys kiusaajan tai kiusatun sopeutumattomuudesta vallitseviin sosiaalisiin normeihin? Onko kaiken taustalla yhtäläinen eksyksissä olo? Voiko viimeistään 80- ja 90-luvulla syntyneitä pitää vastuussa vai onko taustalla kahden laman loukussa kasvaneiden ahdistus? Onko toisten huomioimattomuus ja karuus osa suomalaisuutta? Syistä huolimatta koulukiusaamisen jatkaminen korkeakoulun kautta työelämään on tuskin kenenkään tavoite.
Syitä suomalaisten eksymisestä työkyvyttömyyseläkkeeen ja masennuksen viidakkoon voi arvailla. Alle 35-vuotiailla luvut ovat kuitenkin hälyttäviä. Korkeastikoulutettuun yhteiskunnan satsaama raha (opiskelut, opintotuki, asuminen) ovat huomattavia summia, eikä kansantaloudella ole varaa menettää yhtään tuottavaa yksilöä varsinkaan niinkin typerän syyn, kuin henkisen väkivallan takia.
Jotenkin kiusaaminen, niin peruskoulussa kuin korkeammilla koulutuksen asteilla, on päätynyt saamaan suojakseen tabuuden, eikä siitä sopisi ääneen puhua. Ehkä olisi aika päästä tästä eteenpäin ja alkaa arvostaa jokaisen opiskelijan tuomaa panostusta niin yhteistöön kuin tulevaan yhteiskunnan hyvinvointiin. Oli sillä kanssaopiskelijalla sitten minkälainen naamavärkki tahansa. Elokuun lopulla alkavat uudet opiskelijat löytää tiensä kampuksille, ehkä voisimme yrittää taata heille turvallisen opiskelupaikan ja -ympäristön. Välittäminen ei maksa mitään tai ole pienimmänkään ylioppilaskunnan budjetista pois.
Hanna
Mutta opiskelijoiden edunvalvojilla on paikallisesti paljon työtä, joka ei muutu tai ainakaan pitäisi muuttua neuvotteluiden tulosten mukaisesti. YTHS:n vuonna 2010 toteuttaman korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselyn mukaan 20 % opiskelijoista on kiusattu. Tämä on kiusallisen kova luku maan tulevan älymystön parissa.
Jokaisella opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Ennen kuin puhutaan terveydenhuollosta, paikallisesta edunvalvonnasta tai oikeudesta opiskella kahta ylempää korkeakoulututkintoa tai edes opiskelun maksullisuudesta, olisi ehkä aika pysähtyä miettimään, mitä opiskelijat tekevät toisilleen. Korkeakouluissa tapahtuvaan kiusaamiseen on vaikea puuttua ja siitä on vaikea muodostaa käsitystä. Tekevätkö aikuiset ihmiset toisilleen kiusaa puhtaasta ilkeydestä? Onko kysymys kiusaajan tai kiusatun sopeutumattomuudesta vallitseviin sosiaalisiin normeihin? Onko kaiken taustalla yhtäläinen eksyksissä olo? Voiko viimeistään 80- ja 90-luvulla syntyneitä pitää vastuussa vai onko taustalla kahden laman loukussa kasvaneiden ahdistus? Onko toisten huomioimattomuus ja karuus osa suomalaisuutta? Syistä huolimatta koulukiusaamisen jatkaminen korkeakoulun kautta työelämään on tuskin kenenkään tavoite.
Syitä suomalaisten eksymisestä työkyvyttömyyseläkkeeen ja masennuksen viidakkoon voi arvailla. Alle 35-vuotiailla luvut ovat kuitenkin hälyttäviä. Korkeastikoulutettuun yhteiskunnan satsaama raha (opiskelut, opintotuki, asuminen) ovat huomattavia summia, eikä kansantaloudella ole varaa menettää yhtään tuottavaa yksilöä varsinkaan niinkin typerän syyn, kuin henkisen väkivallan takia.
Jotenkin kiusaaminen, niin peruskoulussa kuin korkeammilla koulutuksen asteilla, on päätynyt saamaan suojakseen tabuuden, eikä siitä sopisi ääneen puhua. Ehkä olisi aika päästä tästä eteenpäin ja alkaa arvostaa jokaisen opiskelijan tuomaa panostusta niin yhteistöön kuin tulevaan yhteiskunnan hyvinvointiin. Oli sillä kanssaopiskelijalla sitten minkälainen naamavärkki tahansa. Elokuun lopulla alkavat uudet opiskelijat löytää tiensä kampuksille, ehkä voisimme yrittää taata heille turvallisen opiskelupaikan ja -ympäristön. Välittäminen ei maksa mitään tai ole pienimmänkään ylioppilaskunnan budjetista pois.
Hanna
maanantai 23. toukokuuta 2011
Jokaisella ylioppilaskunnalla on edustajisto. Se on koko pumpun ylin päättävä elin, joka muodostetaan jäsenistön valitsemista edustajista. Edustajiston jäseniä on LTKY:n edustajistossa 31. Jäsenistön äänestäminä he myös vastaavat toimistaan jäsenistölle. LTKY:n edustajiston jäsenet kaudella 2010-2011 jakautuvat kuuteen vaaliliittoon seuraavasti: SLUT Energia (SLUT-E) 7 paikkaa, NEON 7 paikkaa, Sininen Unioni (SIUN) 6 paikkaa, Keskustan opiskelijaliitto kyntäjät (KYNTÄJÄT) 5 paikkaa, Hunajakämmen (KTOKK) 4 paikkaa ja Läpinäkyvä, avoin Skinnarila (LASI) 2 paikkaa.
Edustajistolla on oma puheenjohtajistonsa. Jos luet tätä tekstiä, olet eksynyt blogiimme. Meitä on kolme. Edustajiston puheenjohtajana toimii vuonna 2011 isä ja aviomies-Lavikan jätettyä valtikkansa seuraajalleen, Heikki Mantsinen. Heikki on 25-vuotias tuotantotalouden opiskelija, jolta löytyy vankka järjestöjyrän selkäranka. Heikki on toiminut LTKY:n hallituksessa kahtena vuotena (2008 ja 2009) ja toiminut edustajistossa vuodesta 2006. Heikki on järkevä, harkitsevainen ja vakavasti otettava. Ja Skinnarilan puolivirallinen puujalkavitsien esi-isä.
1. varapuheenjohtajan pallilla istuu Revon Juhanan karattua pääsihteeriksi Jaakko Warén. Jaakko toimi ylioppilaskunnan hallituksessa vuonna 2010 ja edustajistossa vuodesta 2006. Jaakko on koneteekkari. Jaakko on vanhana sosiaalipoliitikkona lämmin, huolehtiva ja asiansa osaava.
2. varapuheenjohtajana toimii Hanna Nopanen. Hanna toimi Jaakon kanssa samassa ylioppilaskunnan hallituksessa ja on ollut edustajiston jäsen 2010 lähtien. Hanna on joukon nuorin ja naisellisin.
Tämä blogi ei ole missään tapauksessa virallinen edustajiston tiedotuskanava, joten suosittelemme lukemaan sitä avoimin mielin. Heikin vitseistä ei ole pakko pitää, Jaakkoa voi pitää ihan yhtä kotelaisena kuin aina ennenkin eikä Hannan sanomisia aina tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Vastaamme kyllä sanomisistamme, mutta lukijalle jätämme oman vastuunsa. Ken tikun omaan silmäänsä heittää, saa sen myös sieltä kaivaa pois.
Kolme nuijaa kiittää ja toivoo, että joku selvisi näin pitkälle.
Edustajistolla on oma puheenjohtajistonsa. Jos luet tätä tekstiä, olet eksynyt blogiimme. Meitä on kolme. Edustajiston puheenjohtajana toimii vuonna 2011 isä ja aviomies-Lavikan jätettyä valtikkansa seuraajalleen, Heikki Mantsinen. Heikki on 25-vuotias tuotantotalouden opiskelija, jolta löytyy vankka järjestöjyrän selkäranka. Heikki on toiminut LTKY:n hallituksessa kahtena vuotena (2008 ja 2009) ja toiminut edustajistossa vuodesta 2006. Heikki on järkevä, harkitsevainen ja vakavasti otettava. Ja Skinnarilan puolivirallinen puujalkavitsien esi-isä.
1. varapuheenjohtajan pallilla istuu Revon Juhanan karattua pääsihteeriksi Jaakko Warén. Jaakko toimi ylioppilaskunnan hallituksessa vuonna 2010 ja edustajistossa vuodesta 2006. Jaakko on koneteekkari. Jaakko on vanhana sosiaalipoliitikkona lämmin, huolehtiva ja asiansa osaava.
2. varapuheenjohtajana toimii Hanna Nopanen. Hanna toimi Jaakon kanssa samassa ylioppilaskunnan hallituksessa ja on ollut edustajiston jäsen 2010 lähtien. Hanna on joukon nuorin ja naisellisin.
Tämä blogi ei ole missään tapauksessa virallinen edustajiston tiedotuskanava, joten suosittelemme lukemaan sitä avoimin mielin. Heikin vitseistä ei ole pakko pitää, Jaakkoa voi pitää ihan yhtä kotelaisena kuin aina ennenkin eikä Hannan sanomisia aina tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Vastaamme kyllä sanomisistamme, mutta lukijalle jätämme oman vastuunsa. Ken tikun omaan silmäänsä heittää, saa sen myös sieltä kaivaa pois.
Kolme nuijaa kiittää ja toivoo, että joku selvisi näin pitkälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)