maanantai 6. helmikuuta 2012

HV!

Ville kirjoitti taannoin opiskelijan taloudellisesta hyvinvoinnista mainiten myös jaksamisen ja sivuten siten henkistä hyvinvointia. Toinen keskeinen hyvinvoinnin osatekijä on terveys. Moni on varmasti pohtinut oman hyvinvointiaan vuodenvaihteessa päätyen tekemään uudenvuodenlupauksia, osa jopa –tekoja. Kylmä ja pimeä tammikuu on nyt takana ja uudesta paremmasta elämästä on jokaisen ollut enemmän kuin helppo livetä. Paluu polulle, josta on poikettu, tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealle. Katseet suunnataan liian helposti taas siihen seuraavaan vuodenvaihteeseen.

Nämä epäonnistumiset ovat oppimiskokemuksia eikä niitä tule kammoksua. On kohtuutonta vaatia itseltään uusien elämäntapojen omaksumista täydellisesti parin viikon aikana, kun vanhat tavat ovat olleet osa elämää useita vuosia. Ehdoton suhtautuminen on harvoin toiminut myöskään kenenkään kohdalla – yksikin lipeäminen ja kaikki pyrkimykset parempaan jäävät.

Miten sitten pitäisi toimia? Aloita pienin askelin. Aseta sopivia tavoitteita lyhyelle aikavälille. Älä suoraan kiellä itseltäsi jotain, vaan vähennä ensin. Silloin tällöin voi antaa periksi myös mieliteoille. Osallistu tapahtumiin kuten ennenkin, sillä muiden seura auttaa jaksamaan. Jos jostain syystä perinteinen harjoittelukerta jää väliin, älä odota seuraavaan viikkoon vaan jatka vaikka seuraavana päivänä siitä mihin jäit. Älä polta itseäsi loppuun. Muista, että viikossa on seitsemän päivää – neljä hyvää päivää vie jo lähemmäs tavoitetta!

Kampukselta löytyy paljon jokaisen hyvinvoinnin edistämistä tukevaa: SaLUT, Hyvinvointiviikot ja –päivät, Hengailuillat, YTHS, kerhoja, aktiivisia ryhmiä… Lähde siis mukaan! Vaikka tietosi ja taitosi olisivatkin hyvät jo entuudestaan, voit auttaa omalla panoksellasi muita onnistumaan vielä paremmin. Tapaat varmasti myös mahtavia tyyppejä, joihin et muutoin ehkä tutustuisi.

-esa

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vanhempainpäivän puhe 28.1.2012

Arvon rehtori, uusien opiskelijoiden vanhemmat sekä muut kuulijat

Vuosittaiseen vanhempainpäivään on ollut jo pitkään tapana pyytää jotakuta vanhempaa opiskelijaa puhumaan opinnoista ja opiskeluajasta ylipäätään. Tänä vuonna minulle on suotu tämä suuri kunnia päästä puhumaan, Teille, uusien opiskelijoiden vanhemmille.

Minun nimeni on Ville Vesterinen, olen kuudennen vuosikurssin tuotantotalouden opiskelija. Kyllä, kuusi vuotta, se on pitkä aika. Puolustukseksi voin kuitenkin sanoa, että tämä vuosi tulee olemaan viimeisiä ja tähän aikaan sisältyy paljon muutakin kuin vain opiskelua, tällä hetkellä toimin ylioppilaskuntamme puheenjohtajana.

Palataan aluksi ajassa hieman taaksepäin hetkeen jolloin olin itse fuksi. Muistan vielä elävästi ne tunteet ja tuntemukset matkalla yliopistolle lukuvuoden ensimmäisenä päivänä. Olin muuttanut edeltävänä viikonloppuna tähän kaupunkiin, jossa en ollut koskaan aiemmin edes vieraillut. Mielessäni pyörivät monet asiat, kuten mahdankohan saada kavereita, millaista on opiskella yliopistossa ja milloinhan sitä valmistuu ja pääsen pois täältä. Varmasti teidänkin lastenne mielessä ovat käyneet nämä samat asiat ensimmäisten päivien aikana. Mutta helpotus koitti pian, sillä ystäviä sain jo ensimmäisenä iltana ja opiskelu alkoi seuraavalla viikolla, joten vastaukset tulivat nopeasti. Tosin, nyt kun poispääsy häämöttää, välillä tuntuu, ettei täältä haluaisikaan lähteä. Eli tutkinto valmistuu kyllä, siitä pitää huolen opintoajan rajallisuus – sekä anoppi.

Minua pyydettiin sanomaan muutaman sana opiskelija-aktiivina toimimisesta. Ensimmäisenä opiskeluvuonna linjailin mielessäni, että aion vain lukea ja valmistua, enkä lähde mukaan aktiivitoimintaan. Muutama vuosi menikin tällä suunnitellulla reitillä, mutta sitten tapahtui jotain. Ymmärsin, että voin vaikuttaa tähän yhteisöön omalla panoksellani, ja sille tielle olen jäänyt. On aivan totta että tällainen aktiivitoiminta vie aikaa, ja monesti se saattaa viedä sitä juuri opiskelulta, mutta voin luvata että tämä ”menetetty” aika korvataan moninkertaisesti

Työnantajat arvostavat kerho- ja järjestötoiminnan tuomia sosiaalisia taitoja ja aktiivista otetta elämään. Missäpä muualla oppisi vuorovaikutustaitoja kuin muiden kanssa toimiessa – ei ainakaan pelkästään kirjoja lukemalla ja luennoilla istumalla. Ottamalla osaa toimintaan pääsee tapaamaan sellaisia ihmisiä, joita ei muuten tapaisi, pääsee osallistumaan sellaisiin tapahtumiin, joihin vain harvat pääsevät, ja saa sellaisia ystävyyssuhteita, joista ei voisi luennoilla istumalla uneksiakaan. Itse olen käyttänyt tämän mahdollisuuden ja tulos näkyy esimerkiksi sormusten muodossa omassani ja kihlattuni kädessä.

Täällä Lappeenrannassa vallitsee karjalainen läheisyyden ja välittämisen ilmapiiri, joka tarttuu jo ensimmäisistä päivistä lähtien opiskelijoihin. Suurin osa meidän opiskelijoistamme tulee muualta kuin Lappeenrannasta ja heillä kaikilla on samat päämärät - suorittaa tutkinto ja löytää siinä samassa ystäviä. Meillä on pienenä yliopistona etuja joita ei suurilla ole, nimittäin joustavuus, työntekijöiden ja opiskelijoiden läheinen suhde sekä vahva yhteisöllisyys. Lisäksi täällä hankittu sosiaalinen pääoma ja sen tehokas hyödyntäminen ovat eräitä meiltä valmistuvien diplomi-insinöörien ja kauppatieteiden maisterien suurimpia vahvuuksia. Tätä opiskelun aikana hankitun verkoston tärkeyttä ei voi sanoin kuvailla, sillä se on jotain ainutlaatuista ja pysyvää. Verkoston arvokkuus näkyy jo opiskeluaikana, mutta arvokkaimmillaan se on työelämässä.

Olen kuullut joskus sanottavan, että maailmassa on enemmän asioita kuin ikkunasta näkyy, ja tämän me olemmekin Lappeenrannassa huomanneet. Pelkkä luennoilla istuminen antaa vain nimellisen pätevyyden, mutta laaja-alainen osallistuminen antaa todelliset valmiudet menestymiseen. Lappeenrannassa astumme ulos, emmekä jää katselemaan maailmaa pienestä ikkunasta.

Lopuksi vielä haluan teidän tietävän erään asian. Muissa suomalaisissa korkeakouluissa koulutetaan huippuluokan asiantuntijoita, mutta meillä täällä Lappeenrannassa jotain enemmän. Täällä opiskelijoista kasvatetaan todellisia johtajia ja menestyjiä, joten voitte turvallisin mielin ja ylpeinä jättää lapsenne Lappeenrantaan, yliopistomme, ylioppilaskuntamme ja koko yliopistoyhteisön hoivaan tuleviksi vuosiksi.

- Ville